Ladataan Tapahtumat

Passio

maaliskuu 27 | 19:00 - 20:00

Passio palaa ohjelmistoomme osana Turun tuomiokapitulin 750-vuotisjuhlavuotta.

Noin 5 min. kunkin esityksen jälkeen koreografi avaa lyhyesti yleisölle ratkaisujaan teoksen tekemisessä. Paikalle jäävä yleisö voi myös osallistua keskusteluun kysymyksin ja kommentein. 

Passio-teos kuvaa väkevin piirroin pääsiäisen kärsimysnäytelmän. Prologin jälkeen itse kertomus alkaa viimeisestä ehtoollisesta, jossa Jeesus on läsnä valona. Jatkossa hänen henkilönsä vaihtuu tanssijalta toiselle ja Jeesuksen viittaa kantavat niin naiset kuin miehetkin. Passio ottaa kantaa osallisuuteen ja osattomuuteen. Teos kysyy, mikä on ikuista ja mikä elämässä kantaa?

Alun perin Passio oli osa Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011 ja sitä esitettiin Turun tuomiokirkossa. Koreografi Lindforsille myönnettiin teoksesta Kirkon kulttuuripalkinto samana vuonna. Tuomiokirkon ollessa suljettu, teos nähdään ERIn näyttämöllä. Intiimi teatteritila tuo kertomuksen katsojien iholle ja valot fokusoivat vahvasti draaman kulkua.

Ohjaus ja koreografia Tiina Lindfors
Musiikki Arvo Pärt
1h (ei väliaikaa)

OSTA LIPUT TÄÄLTÄ!

Tanssiteatteri ERI

Tanssiteatteri ERI
Yliopistonkatu 7, 20100 Turku

Toimisto: 02 250 1032 / info@eri.fi
Lipunmyynti: 02 250 1032 / liput@eri.fi / https://www.lippu.fi

Sijainti ja saapuminen
Tanssiteatteri ERI sijaitsee Turun ydinkeskustassa kahden korttelin päässä kauppatorilta osoitteessa Yliopistonkatu 7. Sisäänkäynti teatteriimme on talon sisäpihalta. Teatteri sijaitsee toisessa kerroksessa, jonne ei ole hissiä.

Liikenneyhteydet ja pysäköinti
Teatteriin on helppo saapua kävellen läheisiltä Kauppatorilta ja Puutorilta, minne useimmat linja-autot saapuvat. Linja-autoasemalta kävelymatkaa on alle 500 metriä, jonka taittaa reilussa 5 minuutissa.

Jos saavut autolla, otathan huomioon, että teatterilla ei ole omaa asiakaspysäköintiä. Autolla näytöksiin saapuvien on siksi syytä varata hieman ylimääräistä aikaa pysäköintipaikan löytämiseksi.