
Polttopiste
Kirjailija Tommi Kinnunen ja koreografit Eeva Soini ja Lassi Sairela jatkavat yleisön rakastamaa Sata lasissa -teoksesta alkanutta yhteistyötä. Puhe- ja tanssiteatteria yhdistävä Polttopiste
Etusivu » Teoksia vuosien varrelta
Tanssiteatteri ERI on luonut kuluneiden vuosikymmenten aikana monipuolisen ohjelmiston, jota on esitetty sekä kotimaassa että ulkomailla. Useita ERIn tanssiteoksista on myös televisioitu.
Kirjailija Tommi Kinnunen ja koreografit Eeva Soini ja Lassi Sairela jatkavat yleisön rakastamaa Sata lasissa -teoksesta alkanutta yhteistyötä. Puhe- ja tanssiteatteria yhdistävä Polttopiste
Tiina Lindforsin soolokoreografia Kimmo Hakolan Appassionato-teokseen sai kantaesityksensä Pohjois-Italian Cividalessa 30.10.2010. Sävellyksen tulkitsivat pianisti Heini Kärkkäinen ja sellisti Marko Ylönen. Appassionato nähtiin ERIn
Koko illan tanssiteos koostuu kahdesta erillisestä teoksesta. Ritual on nimensä mukaisesti riitinomainen teos, jossa musiikki ja tanssi ovat yhtä. Ryhmäkohtaukset kulkevat toistuvien liike-
Kuhmon kamarimusiikin tilausteos vuonna 2008 tuo Faunin lavalle ensimmäistä kertaa naisen hahmossa. Jakkupukunsa ja roolinsa vanki voi vapautua itselleen taiteen ja musiikin sykähdyttävän
Kun Hannu ja Kerttu eksyvät metsään, ovat hyvät neuvot tarpeen. Aiheuttaako piparkakkutalo vatsanpuruja? Entä miten käy noidan? Hannu ja Kerttu on koko perheen
ERIn syyskauden 2016 suurteos oli kansainvälinen kabaree yhteistyössä tukholmalaisten huippumuusikoiden Lise&Gertrud kanssa. Teoksen musiikki koostuu koko maailman tuntemista hiteistä, joista huikea naisduo on
Yhteistyössä Turun Filharmonisen orkesterin kanssa toteutettu Béla Bartókin Ihmeellinen mandariini on suuri draama pienessä koossa. Kamarinäytelmän kokoinen baletti on rikos- ja rakkauskertomus vailla
ILTA on Tanssiteatteri ERIn ja kamarikuoro Key Ensemblen säveltäjä Mikko Heiniöltä tilaama laaja teos kuorolle, klarinetille ja sellolle. Säveltäjä on koonnut sitä varten
Joulun tähdet kimaltelee kujeilevasti mahdollisten ja mahdottomien tanssiesitysten potpurissa. Paikalle saapuva pukki ei aina löydä savupiippua eikä joulusukkiakaan, mutta osaa kertoa lentävien porojen
Julia & Julia -baletti ammentaa Shakespearen tragediasta, mutta soljuu kahden naisen rakkauden kautta peilaamaan esteitä, jotka ajan saatossa ovat tuhonneet ja häväisseet ihmisten
Onko meidät ohjelmoitu elämän raiteille jo ennen syntymäämme? Kuljemmeko radalla näkemättä, että se on suljettu kehä? Vai nousemmeko kiitoon ja irti kaavioista oman
Mozart-pantomiimi sai kantaesityksensä Kuhmon kamarimusiikissa 2007. Mozart ystävineen puolestaan ensiesitti teoksen karnevaaleissa, keisarillisessa palatsissa Wienissä vuonna 1783. Pantomiimin alkuperäistä soittajakokoonpanoa ei tiedetä ja
Kaj Stenvallin maalauksista tutut ankat palaavat lavalle lasten iloksi. Turhamainen Pekingin Ankka haksahtaa kullan ja kimalluksen perään. Monien seikkailujen kautta hän herää lopulta
Yhteistyössä Turun filharmonisen orkesterin kanssa Riitti Risto Pulkkinen: Rituals for Orchestra Riitti on vahva tanssillinen kuvaus matkasta, jossa etsitään voimia. Vimmainen Riitti ei
Samaria on taideteos, jossa yhdistävät voimansa maamme johtava barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentala ja Tanssiteatteri ERI. J.S. Bachin sooloviuluteokset saavat kuvikseen koreografiset kertomukset niin laupiaasta
Herkkä sooloteos Mikko Heiniön pianomusiikkiin kuvaa sairaan lapsen tietä pimeydestä kohti valoa. Pianosolistina nähdään Heini Kärkkäinen. Produktio on Kuhmon kamarimusiikin tilausteos 2006. “Kuhmonkin
Onko rond de jambe kinkkurulla tai tour à la barre baarikierros? Nämä ja monet muut klassisen baletin herkulliset salat aukeavat Ballerinojen käsissä. Jalat
Ihanimmat ikivihreät saattavat lavatanssien kaihoon romantiikkaan, kun Sekahaku valloittaa tanssilavan. Katoava Suomi-kuva sekoittuu lämpimän huumorin ja napakan ironian tansseihin, joita ryydittävät elävä hanurimusiikki
Turun Filharmonisen orkesterin ja Tanssiteatteri ERIn suurproduktio Skandaali Igor Stravinskin musiikkiin. Ensimmäisessä osassa Frej Lindqvistin kirjoittama, musikaalisten vinjettien kautta kulkeva näytelmä vie kohti
Onko oma etumme ja eettinen laiskuutemme ikuinen este inhimillisyydelle? Vai onko ainoastaan inhimillistä olla itsekeskeinen? Pirustako sen tietää! Igor Stravinskin musiikkiin koreografioitu, mefistoinen
Syksyllä 2013 kantaesityksensä saanut Syntiooppera on laulua, musiikkia, runoutta ja tanssiteatteria. Teos peilaa syntien olemusta, osittain klassisen ja osin täysin uuden tulkinnan keinoin.
“Kaijan sävellys Trois Rivières, kolme virtaa, on luonnon ja runouden lumoa. Se huuhtoo minut kauneuden maailmaan, veden ikuisen mystiikan äärelle. Joki on minulle
Unohdettu Valtakunta on paikka, jossa muistot, kohtalot, syntymät ja kuolemat värähtävät esiin haalistuakseen jälleen unohduksen siniseen helpotukseen. Valtakunnassa kaikki on mahdollista eikä mikään
Simone Weil – filosofi, aktivisti, marttyyri ja legenda. Nuoren juutalaisnaisen elämä nousee näyttämölle rohkeana tulkintana, joka sulauttaa yhteen puheteatterin ja tanssin. Käsikirjoittaja Kristin
Lipunmyynti avoinna:
Web-design: Digitoimisto Katica 2021